65a780e30eea948_medium

Huomenna keskiviikkona 19.10. ensi-iltansa saava kokoperheen elokuva KANELIA KAINALOON, TATU JA PATU! on valittu Chicagon lastenelokuvafestivaalin viralliseen ohjelmistoon.

Chicagon lastenelokuvafestivaali (Chicago International Children’s Film Festival / CICFF) on vuonna 1983 perustettu elokuvafestivaali, joka esittelee eri kulttuureista lähtöisin olevaa, uutta ja ajatuksia herättävää elokuvaa. CICFF on yksi maailman merkittävimmistä lastenelokuvafestivaaleista, jonka ohjelmistoon pyrkii vuosittain tuhansia elokuvia.

Tatu ja Patu seikkailevat Aino Havukaisen ja Sami Toivosen yhdessä kirjoittaman ja kuvittaman lastenkirjasarjan päähenkilöinä yhteensä 17 kirjan sivuilla. Kirjoja on myyty yli miljoona kappaletta ja hahmojen pohjalta on tehty nyt ensimmäistä kertaa elokuva.

Elokuvan pääosissa vauhdikkaina Outolan poikina Tatuna ja Patuna nähdään maamme eturivin komediatähtiin kuuluva kaksikko – Antti Holma ja Riku Nieminen. Näiden 9-vuotiaan ystävän Veeran roolin tekee huikea nuori näyttelijälupaus Eedit Patrakka.

Elokuvan on ohjannut Rike Jokela ja käsikirjoittanut Aino Havukainen. Sen ovat tuottaneet Riina Hyytiä ja Max Malka Dionysos Filmsistä. Elokuvan levittää Nordisk Film.

Chicagon lastenelokuvafestivaali järjestetään Chicagossa 28.10. – 6.11.2016, ja Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! esitetään festivaalin viimeisenä päivänä. Suomen ensi-iltansa elokuva saa huomenna keskiviikkona 19.10.2016.