Home » Elokuvauutiset » Kotimaisilla elokuvilla historian toiseksi paras vuosi elokuvateattereissa

Kotimaisilla elokuvilla historian toiseksi paras vuosi elokuvateattereissa

12144949_1610952879170824_7614254969711545025_n

Eniten katsojia elokuvateattereissa keräsi Timo Koivusalon ohjaama Risto Räppääjä ja yöhaukka, jonka näki vuoden aikana 346 000 katsojaa

Vuoden 2016 kolme katsotuinta elokuvateatterielokuvaa olivat kaikki kotimaisia koko perheen elokuvia

Kotimaiset elokuvat keräsivät vuoden 2016 aikana elokuvateattereihin yhteensä 2 475 000 katsojaa mikä on modernin katsojatilastoinnin ajan (1970->) toiseksi paras tulos. Vuoden 2015 ennätyskatsojamäärästä (2,6 miljoonaa) jäätiin vain noin 4,8 prosenttia. Kotimaiset elokuvat myivät yli kaksi miljoonaa elokuvateatterilippua nyt jo viidennen kerran 2010-luvulla.

Kaiken kaikkiaan Suomen elokuvateattereissa vieraili viime vuonna lähes 8,7 miljoonaa katsojaa, joista suomalaisten elokuvien osuus on lähes 29 prosenttia. Kolmeakymmentä prosenttia lähestyvä kotimainen katsojaosuus on Euroopan laajuisestikin erinomainen tulos.

Elokuvateattereiden kävijämäärät ovat lisääntyneet Suomessa selvästi elokuvajakelun digitoinnin myötä; kahdeksan miljoonan elokuvateatterikäynnin raja ylittyi nyt jo kolmannen kerran 2010-luvulla. Myös elokuvateatterien määrä on kääntynyt jälleen kasvuun; Suomessa toimii tällä hetkellä reilu 300 elokuvateatterisalia yli 120 paikkakunnalla.

Vuoden katsotuimmat elokuvat olivat jälleen kerran kotimaisia tuotantoja; tällä kertaa peräti kolme katsotuinta elokuvaa olivat kotimaisia koko perheen elokuvia. Eniten katsojia elokuvateattereissa keräsi Timo Koivusalon ohjaama Risto Räppääjä ja yöhaukka, jonka näki vuoden aikana 346 000 katsojaa. Toisena ja kolmantena katsotuimpien elokuvien listalla ovat Angry Birds -elokuva 336 000 katsojalla sekä Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! 320 000 katsojalla.

Elokuvateattereissa nähtiin vuoden 2016 aikana peräti 34 kotimaista ensi-iltaelokuvaa, joista 13 oli dokumenttielokuvia. Näiden lisäksi ensi-illassa oli neljä kansainvälistä yhteistuotantoa, joissa suomalainen tuotantoyhtiö on mukana vähemmistöosuudella. Kaikkien kotimaisten elokuvien katsojaluvut löytyvät elokuvasäätiön verkkosivuilta.

Suomalaiset elokuvat keräsivät vuoden 2016 aikana myös runsaasti kansainvälistä näkyvyyttä. Juho Kuosmasen ohjaama Hymyilevä mies palkittiin toukokuussa Cannesin elokuvajuhlilla Un Certain Regard -sarjan pääpalkinnolla. Elokuva on sen jälkeen kiertänyt lukuisilla elokuvafestivaaleilla ympäri maailman ja palkittu useita kertoja. Vuoden ylivoimaisesti suurin kaupallinen menestys oli Angry Birds -elokuva, joka keräsi yli 300 miljoonaa euroa lipputuloja elokuvateatterilevityksessä yli 60 massaa ja on näin ollen kaikkien aikojen kansainvälisesti menestynein suomalainen elokuva (Lipputulot: Box Office Mojo).