13403223_10154410628439050_5290904812401759986_o

27. ESPOO CINÉ ON KOMEDIAN JUHLAA!

Tänä vuonna sekä Espoo Cinén avajais- että päätöselokuva ovat komedioita. Festivaalin avaa Cannesin elokuvajuhlien puhutuin elokuva, saksalaisen Maren Aden hulvattoman absurdi TONI ERDMANN ja sen päättää Whit Stillmanin ohjaama, Jane Austenin kerralla 2010-luvulle päivittävä LOVE & FRIENDSHIP.

Toni Erdmann sai ensi-iltansa Cannesin virallisessa kilpasarjassa ja nousi heti kriitikoiden suosikiksi. Esimerkiksi arvovaltaisen Screen Dailyn tarkkaan seuratussa Cannesin kilpasarjan kriitikkorankkauksessa elokuva sai kaikkien aikojen parhaat pisteet.

Elokuva kertoo kolmekymppisestä liikkeenjohdon konsultista sekä hänen isästään, jonka mielestä uraorientoituneen tyttären elämä on liian vakavaa. Niinpä isä yllättäen alkaakin ilmaantua tiukkaan jakkupukuun haarniskoidun tyttärensä muodollisiin työtapaamisiin ja sotkee tämän pasmat täysin. Toni Erdmann onnistuu harvinaisella tavalla olemaan yhtä aikaa ajatuksia herättävä, koko ajan yllättävä ja aseistariisuvan hauska!

toni-erdmann-444-px

Toni Erdmannin ohjaaja Maren Ade on toiminut viime vuosina tuottajana, mm. Miguel Gomesin ylistetyssä Tuhat ja yksi yötä -elokuvatrilogiassa. Toni Erdmann on hänen kolmas pitkä elokuvansa. Aden edellinen ohjaus, Espoo Cinéssäkin esitetty Alle anderen / Everyone Else palkittiin Berlinalessa Hopeisella karhulla.

Ross McDonnell

Espoo Cinén päätöselokuva on indie-ihme Whit Stillmanin Sundancen festivaalilla ensi-iltansa saanut Love & Friendship , joka puhaltaa pölyt Jane Austenin klassikkokertomuksesta.

The Telegraphin Tim Robey ylistää viiden tähden arvostelussaan , ettei Austen ole koskaan ollut näin hauskaa! Kriitikot tuntuvat yksimielisesti rakastavan tätä elokuvaa. Elokuvaa tähdittävät mm. Kate Beckinsale, Chloë Sevigny, Xavier Samuel ja Stephen Fry. Love & Friendshipin kotisivut .

Lisäksi Espoo Cinéssä esitetään mm. Kotimaisena juhlaelokuvana Juho Kuosmasen Cannes-voittaja Hymyilevä mies , joka kerralla on tehnyt suomalaisesta elokuvasta kansainvälisestikin uudella tavalla kiinnostavaa. Hymyilevän miehen kotisivut .

Espoo Cinén koko tämänvuotinen ohjelmisto julkistetaan tiistaina 2. elokuuta festivaalin verkkosivuilla ja lipunmyynti alkaa seuraavana päivänä (keskiviikkona 3.8.) verkossa ja Espoon kulttuurikeskuksessa.