43654967_422850788245921_9365446771867648_o

Arto Halosen dramatisoitu dokumentti Takaisin valoon on valittu Santa Barbara elokuvafestivaaleille Social Justice -kilpasarjaan. Tapahtuma lukeutuu yhdeksi merkittävimmistä elokuvafestivaaleista Yhdysvalloissa.

Takaisin valoon kilpailee sarjassaan kymmenen muun elokuvan kanssa. Sarjaan on valittu elokuvia, jotka ovat tehneet poikkeuksellisen arvokasta työtä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämisen hyväksi. Suomalaista elokuvaa festivaaleilla edustaa myös Mika Kaurismäen elokuva Mestari Cheng Nordic Cinema -kilpasarjassa.

Takaisin valoon tuli Suomessa elokuvateatterilevitykseen lokakuussa 2018 ja kansainvälisen ensi-iltansa elokuva sai Manaki Brothers -festivaaleilla Pohjois–Makedoniassa syksyllä 2019. Elokuva oli yksi Ylen katsotuimmista dokumenteista vuonna 2019. Elokuvan ohella julkaistiin myös Liken kustantama, Marissa Jaakolan ja Ari Väntäsen kirjoittama samaa nimeä kantava kirja.

Takaisin valoon on dramatisoitu dokumenttielokuva Marissa Jaakolasta, joka joutuu vapaudenriiston uhriksi ja käy läpi uskomattoman taistelun pysyäkseen hengissä, selviytyäkseen turvaan ja säilyttääkseen ihmisyytensä. Elokuva kertoo ihmiskaupan hämärästä maailmasta, sekä sieltä selvinneen työläästä prosessista koota minuutensa uudelleen. Traumaattisen kokemuksen jälkeen voi päästä valoon, kun ei jää kiinni vihaan ja katkeruuteen.

Jaakolaan kohdistuneiden rikosten seurauksena Jaakolalle kertyi velkaa yhteensä yli 62 000 euroa. Tekijää ei saatu kuitenkaan tuomittua korvausvastuuseen tämän menehdyttyä kesken oikeuskäsittelyn, joten velkataakka jäi Jaakolalle. Koko velkasumma saatiin maksettua velkasovittelun ja yksityislahjoittajien ansiosta, tuotantoyhtiön avustuksella syksyllä 2019.

Elokuvan dramatisoiduissa kohtauksissa näyttelevät Stella Kylä-Liuhala, Kiumars Zarei, Henri Tuominen, Nora Löfving-Lihtonen, Kerli Kyllönen sekä Pihla Maalismaa. Elokuvan ovat tuottaneet Arto Halonen (Art Films Production) ja Timo T. Lahtinen (Smile Entertainment). Muuhun työryhmään kuuluvat kuvaajat Joonas Pulkkanen ja Mika Orasmaa, äänisuunnittelija ja säveltäjä Kirka Sainio sekä leikkaaja Otto Heikola.

Santa Barbaran elokuvafestivaali on kasvanut viime vuosien aikana yhdeksi merkittävimmistä elokuvafestivaaleista Yhdysvalloissa. Festivaali järjestetään 15.1.-25.1. 2020 ja se on yksi viimeisistä, niin sanotuista isoista festivaalitapahtumista ennen Oscar -gaalaa. Ohjelmistossa onkin perinteisesti ollut useita Oscar -ehdokkuuksia saavia elokuvia. Festivaali palkitsee vuosittain elokuvataiteilijoita myös elämäntyöstään. Tänä vuonna kunniapalkinnon vastaanottavat mm. Renée Zellweger (American Riviera Award), Lupita Nyong’o (Montecito Award) sekä Brad Pitt (Maltin Modern Master Award).

Elokuvan näytösajat

Maanantai 20.1. klo. 19:40

Keskiviikko 22.1. klo. 10:00

Elokuvan nettisivut ja traileri

https://takaisinvaloon.fi/