Paula Norosen suosittuun kirjasarjaan pohjautuvan ja Joona Tenan ohjaaman Supermarsu 2 -elokuvan teaser-trailer on julkaistu

Supermarsu palaa tulevaisuuteen -kirjaan pohjautuva elokuva saa ensi-iltansa syksyllä 2021 ja se on itsenäinen jatko-osa menestyselokuvalle Supermarsu, joka oli yksi vuoden 2018 katsotumpia elokuvia.

Ensimmäisen elokuvan tapaan Supermarsu 2 sisältää perinteisen näytelmällisen elokuvakerronnan lisäksi animaatiota ja visuaalisia tehosteita. ”Olemme panostaneet erityisesti Supermarsun animaatioihin. Ensimmäinen maistiainen elokuvasta esittelee uusitun hahmon, joka sulattaa varmasti niin lasten kuin aikuistenkin sydämet”, sanoo elokuvan tuottaja Marko Talli.

Elokuvassa Supermarsun on pelastettava mehiläiset, jotta se voi pelastaa maailman. Pelastaakseen mehiläiset sen on pelastettava koulun pahin kiusaaja. Elokuva käsittelee ensimmäisen elokuvan tapaan tärkeitä ympäristökysymyksiä humoristisella tavalla.

Elokuvassa nousevat isoon rooliin mehiläiset, jotka ovat luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeä tekijä, mutta herättävät kaiken ikäisissä paljon tunteita.

”Supersankareilta ei tässä maailmassa hommat lopu ja nyt pelastetaan mehiläiset. Pölyttäjien rooli maapallolla on suuri ja merkittävä. Tuntuu hienolta nähdä taas Supermarsu valkokankaalla. Sain kinuttua myös itselleni taas pienen roolin, mutta en vieläkään puheroolia. Ehkä sitten Supermarsu 3 -elokuvassa”, Paula Noronen kommentoi.

Elokuvan pääosaa näyttelee 11-vuotias Senni Peltoniemi (Emilia). Muissa keskeisissä lapsirooleissa nähdään Lucas Timperi (Simo), Lumo Levy (Rasva-Antero) ja Kaius Österman (Pietari). Aikuisrooleissa ovat Essi Hellén (Emilian äiti), Eero Ritala (Emilian isä), Mikko Penttilä (Pertti), Jani Karvinen (Simon isä), Petteri Pennilä (Rasva-Anteron isä), Tommi Korpela (opettaja Sakari Laaksonen) ja Kari Hietalahti (rehtori).

Supermarsu 2 -elokuvan tuottaa Yellow Film & TV ja taustalla on aiemmasta ykköselokuvasta tuttu tiimi: elokuvan ohjaa Joona Tena ja sen ovat käsikirjoittaneet yhdessä Paula Noronen ja Joona Tena. Tuottajina toimivat Marko Talli ja Anni Pänkäälä. Elokuvan levittää SF Studios.