Islantilais-ranskalais-ukrainalainen yhteistuotanto Nainen sotajalalla voitti 12. kertaa myönnettävän LUX-elokuvapalkinnon. Euroopan parlamentin puhemies Antonio Tajani julkisti voittajan Strasbourgissa keskiviikkona.
Puhemies Tajani onnitteli kolmea finalistia ja sanoi: ”Olen ylpeä elokuvakilpailustamme, joka vuodesta 2007 alkaen on keskittynyt Euroopan unionille perustavanlaatuisiin teemoihin: eurooppalaisten arvojen universaalisuus, integraatio ja suvaitsevaisuus sekä kulttuurinen monimuotoisuus. LUX-elokuvapalkinnon voittajan valitseminen ei koskaan ole ollut yhtä vaikeaa kuin tänä vuonna. Kilpailuun osallistuneet elokuvat olivat erinomaisia”.
”Kolme finalistielokuvaa käsittelevät Euroopan tulevaisuuden kannalta keskeisiä teemoja: äärinationalismin riskejä, ympäristönsuojelua sekä tarvetta löytää muuttoliikkeeseen yhdenmukaisia ja yhtenäisiä ratkaisuja. Vaikka elokuvissa käsitellään eri asioita, on niille kaikille yhteistä se, että ne kertovat vahvoista naisista, jotka haluavat muutoksen vallitsevaan tilanteeseen.”
”Euroopan parlamentin puolesta haluaisin kiittää kaikkia ohjaajia ja käsikirjoittajia sekä niitä, jotka osallistuivat elokuvien tekoon ja tämän vuoden LUX-elokuvapalkintoon liittyvään työhön. Osoittamalla meille uusia ja henkilökohtaisia näkökulmianne Euroopasta osallistutte merkittävällä tavalla poliittiseen keskusteluun, jota käydään joka päivä tässä talossa.”
Islantilaisen tuottajan Benedikt Erlingssonin Nainen sotajalalla (Kona fer í stríð) on sekä poliittinen elokuva että feministinen tarina. Elokuva kertoo naisesta, joka on musiikkiopettaja ja elää kaksoiselämää kiihkeänä ympäristöaktivistina. Hän kokee poliittiset vakaumuksensa haastetuiksi, kun hänen suunnitelmansa adoptiosta toteutuu.
Kaksi muuta vuoden 2018 finaalikolmikon elokuvaa olivat: The Other Side of Everything ohjaajalta Mila Turajlic ja Styx ohjaajalta Wolfgang Fischer (Saksa/Itävalta).
Lehdistötilaisuus pidetään keskiviikkona 14.11. klo 16.00 Suomen aikaa Strasbourgissa. Paikalla ovat Euroopan parlamentin varapuhemies Evelyne Gebhardt (S&D, Saksa), parlamentin kulttuurivaliokunnan puheenjohtaja Petra Kammerevert (S&D, Saksa) ja kolmen finalistielokuvan ohjaajat.
Lisätietoa LUX-elokuvapalkinnosta sekä valintamenettelystä (englanniksi).