Suomen elokuvasäätiön nimittämä tuomaristo on palkinnut Tampereen elokuvajuhlilla Risto Jarva -palkinnolla elokuvan Eläinsilta U-3033, jonka on ohjannut Milja Viita. Kokeellinen 13-minuuttinen elokuva on kuvattu moottoritien ylittävällä, metsittyneellä riistasillalla. Tuomaristo totesi palkinnon perusteluissaan:
“Kaunis, runollinen ja jopa rujo kuvaus siitä, kuinka ihminen valjastaa luonnon tarvitsemaansa käyttöön ja asettaa toiminnallaan eläimet ja kasvikunnan ahtaalle. Arkipäiväinen riistakameran kuvamateriaali muuntuu tekijän käsittelyssä omaperäiseksi satumaailmaksi.
Teoksen taidokas äänimaailma tukee hienosti kahta eri rinnakkaistodellisuutta, jossa ihmisten ja eläinten elintilat on rajattu tiukasti eri saarekkeisiin, joko pakotettuihin tai vapaaehtoisiin. Luonnon rauhallinen syklisyys rytmittyy ihmisen luomaan hektisyyteen.”
Milja Viita (s. 1974) on Kuvataideakatemiasta taiteen maisteriksi valmistunut kuva- ja mediataiteilija. Hänen teoksiansa on kuvailtu kokeellisista ja dokumentaarisista elementeistä koostuviksi aikakudelmiksi.
Tämän vuoden Risto Jarva -palkinnon tuomaristoon kuuluivat viime vuonna elokuvastaan Eatnanvuloš lottit – Maan sisällä linnut palkittu taiteilija Marja Helander, elokuvasäätiön hallituksen jäsen ja Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liiton toiminnanjohtaja Karola Baran sekä elokuvasäätiön johdon erityisavustaja Kaisa Nirkkonen. Palkinnon arvo on 10 000 euroa, ja se on Suomen suurin elokuvalle myönnettävä rahapalkinto.
Risto Jarva -palkinto täytti tänä vuonna 40 vuotta, minkä kunniaksi Tampereen elokuvajuhlilla järjestettiin kaksi näytöskokonaisuutta sekä paneelikeskustelu, jossa pohdittiin palkittujen elokuvien historiaa ja palkinnon merkitystä. Risto Jarva -palkinnon ovat urallaan saaneet mm. Peter von Bagh (Repe – sirpaleita Reino Helismaan elämästä, 1980), Markku Pölönen (Onnen maa, 1993), Kaija Juurikkala (Rosa Was Here, 1994) ja Selma Vilhunen (Hobbyhorse Revolution, 2017).