blobid0_1580417856685

blobid0_1580417856685

Kuva: Andres Teiss

Antti J. Jokisen HELENE on alle kahdessa viikossa saanut jo 100 435 katsojaa. Elokuva teki myös alkuvuoden elokuvaensi-iltojen suurimman avaustuloksen ja on ollut kahden viikon ajan Suomen katsotuin elokuva. 

Elokuvan ohjaaja Antti J. Jokinen sanoo, että katsojamenestys on koko työryhmälle merkittävä asia.

“Palautteen perusteella elokuva on selvästi koskettanut useita katsojia ja sehän on tietenkin tekijän unelma. On myös ihmisiä, jotka ovat käyneet katsomassa Helenen useampaan kertaan. Minulle ja työryhmälle se on hyvin merkityksellistä, koska elokuva on pyritty tekemään muotoon, jossa syntyisi mahdollisimman syvällinen ja esteettinen katsojakokemus. Olen myös hyvin tyytyväinen, että Helene Schjerfbeck kiinnostaa aiheena”, Jokinen kommentoi.

Ateneumin Helene Schjerfbeck-näyttely päättyi viime viikonloppuna. Se keräsi jonoja Ateneumin pääoville erityisesti sen viimeisinä viikonloppuna. Kokonaisuudessaan Maailmalta löysin itseni – Helene Schjerfbeck ja Taiteilijoiden Ruovesi -näyttelyissä kävi 186 112 museovierasta. Näyttelyiden keskimääräinen päiväkävijämäärä oli suurempi kuin Pablo Picasso -näyttelyssä, joka oli tähän asti kävijämäärältään Ateneumin kaikkien aikojen suosituin näyttely.

Maailmalta löysin itseni -näyttelyn tunnelmaan voi edelleen päästä Ateneum-näyttelydokumenttien myötä, joita esitetään HELENE-elokuvan erikoisnäytöksissä. Tarkemmat tiedot ja näytösajat löytyvät elokuvateatterien sivuilta.

Helene-elokuvan nimiroolissa taidemaalari Helene Schjerfbeckinä nähdään Laura Birn ja Einar Reuterina Johannes Holopainen. Schjerfbeckin äitiä Olgaa näyttelee Pirkko Saisio ja veljeä Magnusta Eero Aho. Ystävätär Helena Westermarckin roolissa on Krista Kosonen ja taidekauppias Gösta Stenmania näyttelee Jarkko Lahti. HELENE-elokuvan ovat käsikirjoittaneet Antti J. Jokinen ja Marko Leino perustuen Rakel Liehun romaaniin Helene.

Elokuvan on tuottanut Finland Cinematic ja levittänyt Nordisk Film. Elokuvan pääyhteistyökumppanit ovat Hyvinkään kaupunki, Villa Gyllenberg, Dove Self-Esteem Project, Helsingin Sanomat, Jane ja Aatos Erkon säätiö, WSOY sekä Elisa.

HELENE

SYNOPSIS: Vuosi 1915. Helene Schjerfbeck elää unohdettuna taiteilijana iäkkään äitinsä kanssa maaseudulla. Viimeisimmästä näyttelystä on kulunut jo vuosia, ja Helene on jatkanut maalaamista ainoastaan omasta intohimostaan. Kaikki muuttuu, kun taidekauppias löytää Helenen sekä tämän 159 upeaa maalausta – ja haluaa järjestää suuren yksityisnäyttelyn. Helenelle käänteentekevä hetki koittaa kuitenkin vasta kun hänet esitellään Einar Reuterille. Nuori Einar on metsänhoitaja, ja taiteen harrastajana Helenen töiden intohimoinen ihailija. Hänestä tulee Helenen uskottu ja myös rakastettu.

ROOLEISSA:

Helene Schjerfbeck – Laura Birn
Einar Reuter – Johannes Holopainen
Olga Schjerfbeck – Pirkko Saisio
Helena Westermarck – Krista Kosonen
Magnus Schjerfbeck – Eero Aho
Gösta Stenman – Jarkko Lahti

OHJAUS: Antti J. Jokinen

KÄSIKIRJOITUS: Antti J. Jokinen ja Marko Leino perustuen Rakel Liehun romaaniin Helene