banneri

banneri

Sinikka ja Tiina Nopolan suosittuun kirjasarjaan perustuva Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen -elokuva on kerännyt kymmenessä päivässä 110 073 katsojaa. Elokuva sai ensi-iltansa 14.2.2020.
Heinähattu ja Vilttitossu jatkoivat kotimaisen elokuvan voitokasta alkuvuotta ollen jo kolmas elokuva, joka rikkoi 100 000 katsojan rajan. Kotimainen elokuva kiinnostaa laajaa yleisöä yhä enemmän.

Olemme todella iloisia, että niin moni on jo nähnyt Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen -elokuvan. Se kertoo siitä, että laadukkaita lastenelokuvia pitää tehdä jatkossakin. Tärkeintä meille tekijöille on se, että niin lapset kuin aikuiset ovat todella pitäneet elokuvasta”, iloitsevat tuottajat Jarkko Hentula ja Anni Pänkäälä.

Parametran tutkimuksen mukaan Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen on saanut keskimääräistä lastenelokuvaa paremman arvosanan. Lisäksi sen suositteluprosentti on ollut muita vastaavia elokuvia hieman korkeampi.

Elokuvan on ohjannut Lenka Hellstedt ja pääosissa nähdään 9-vuotiaat Emelia Levy (Heinähattu) ja Matilda Pirttikangas (Vilttitossu). Lisäksi elokuvassa näyttelevät Niina Lahtinen (Hanna), Joonas Nordman (Matti), Janne Kataja (Isonapa), Lari Halme (Rillirousku), Pirjo Heikkilä (Helga Alibullen), Krisse Salminen (Halise Alibullen) ja Aksa Korttila (opettaja Annukka).

Elokuvan tuottivat Yellow Film & TV, Ricky Rapper Oy ja Tuotantoyhtiö Hihhihhii Oy. Elokuvan levitti SF Studios.