Sata vuotta täyttävän japanilaisen Shochiku-elokuvayhtiön kunniaksi kuratoitu juhlasarja tarjoaa läpileikkauksen japanilaiseen elokuvaan. Muita keskeisiä nimiä Kino Reginan talvikaudella ovat Andrei Tarkovski, Charlie Kaufman ja Shirley Clarke. Kino Reginan talviohjelmisto julkaistaan ja liput tulevat myyntiin tiistaina 27.10. klo 10.

Kabuki-teatterin tuotantoyhtiönä 1800-luvun lopussa aloittanut Shochiku on Japanin vanhin elokuvia edelleen tuottava yhtiö. Shochikun elokuvatuotanto alkoi vuonna 1920, ja tänä vuonna vietetään sen 100-vuotisjuhlaa. Juhlan kunniaksi Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI) esittää Kino Reginassa kolmentoista elokuvan verran Shochikun elokuvatuotantoja eri vuosilta.

Shochikussa uudistettiin Japanilaista elokuvaa. Japanin ensimmäinen äänielokuva, The Neighbor’s Wife and Mine (Madamu to nyobo, 1931) sekä ensimmäinen värielokuva, Carmen Comes Home (Karumen kokyō ni kaeru, 1951) olivat Shochikun tuotantoa, ja molemmat esitetään Kino Reginan talviohjelmistossa. Shochiku oli tienraivaaja myös siinä, että yhtiön elokuvissa alettiin ensimmäistä kertaa käyttää naisnäyttelijöitä naisrooleihin erikoistuneen miesnäyttelijän, onnagatan, sijaan.

Lisäksi Shochiku 100 vuotta -esityssarjassa nähdään mm. Yasujirō Ozun mykkä gansteridraama Dragnet Girl (Hijosen no onna, 1933), Kenji Mizoguchin yhteiskunnallinen Yön naiset (Yoru no onnatachi, 1948) ja Takeshi Kitanon Sonatine (1993). Sarjan kohokohtiin kuuluu yhdeksän ja puoli tuntia kestävä elokuva sotilaasta toisen maailmansodan aikaisessa totalitaristisessa Japanissa, Ihmisen kohtalo (Ningen no joken, 1959–61). Elokuva esitetään kolmessa osassa 2.–3.1.2021.


Retrospektiiveissä ohjaajanimiä Andrei Tarkovskista Shirley Clarkeen

Talvikauden ohjaajasarjoissa nähdään retrospektiivit venäläismestari Andrei Tarkovskilta, ohjaaja-käsikirjoittaja Charlie Kaufmanilta ja pitkään unohduksissa olleelta kokeelliselta elokuvantekijältä Shirley Clarkilta. Luchino Viscontin elokuvien sarja jatkuu syyskaudelta.

Lisäksi talvikaudella esitetään pitkän uran tehneen Ellen Burstynin elokuvia Manaajasta (Exorcist, 1973) Unelmien sielunmessuun (Requiem for a Dream, 2000). Tanssin pyörteisiin heittäydytään koreografi-ohjaaja Bob Fossen musikaaleissa, ja Fiktiivisen maailman arkkitehtuuri -sarjan näytösten alussa kuullaan alustuksia arkkitehdeiltä.

Ohjelmisto julkaistaan ja lipunmyynti alkaa ti 27.10. klo 10 verkkokaupassa ja klo 13.30alkaessa Kino Reginan kassalla. Tutustu ohjelmistoon tästä.

250-paikkaisen Kino Reginan paikkamäärä on rajattu koronatilanteen vuoksi 70 paikkaan, ja näytöksissä huolehditaan turvaväleistä sekä hyvästä hygieniasta. Liput suositellaan ostettavaksi verkosta kinoregina.fi.