jill-and-joy

Kuva: International Film Festival SCHLINGEL

Saara Cantellin ohjaama Onnelin ja Annelin talvi –elokuva voitti yleisöäänestyksen Saksassa järjestetyillä Schlingelin kansainvälisillä lasten- ja nuorten elokuvafestivaaleilla.  Kaiken kaikkiaan yleisöäänestyksessä oli mukana 181 lasten- ja nuorten elokuvaa ympäri maailman. Schlingelin kansainväliset elokuvafestivaalit järjestettiin tänä vuonna kahdettakymmenettä ensimmäistä kertaa.

Onnelia näyttelevä Aava Merikanto ja Annelia esittävä Lilja Lehto osallistuivat festivaaleille ja olivat läsnä myös lauantaisessa palkintogaalassa. Aava Merikanto kommentoi tunnelmia tuoreeltaan näin: “Tämä oli ensimmäinen kerta kun oltiin itse katsomassa elokuvaa ulkomailla. Olimme ihan yllättyneitä ja onnessaan kun meidän elokuva voitti!”.

Suomessa yli 200 000 katsojaa kerännyt Onnelin ja Annelin talvi –elokuva perustuu Marjatta Kurenniemen samannimiseen kirjaan. Vuonna 2014 ensi-iltansa saaneen elokuvan pääosissa nähdään Aava Merikanto (Onneli) ja Lilja Lehto (Anneli).  Elokuvan on tuottanut Zodiak Finland.  Elokuva on saamassa jatkoa ensi vuoden tammikuussa kun kesällä 2016 kuvattu Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen saa ensi-iltansa elokuvateattereissa.

Festivaalin kotisivut: ff-schlingel.de/en