Teatteriohjaajana ja käsikirjoittajana tunnetun Paavo Westerbergin Viulisti-elokuvaa kuvataan parhaillaan Helsingissä ja myöhemmin keväällä Kööpenhaminassa. Pääosissa ovat Matleena Kuusniemi, Olavi Uusivirta, Samuli Edelmann sekä Kim Bodnia.
Viulisti on draamaelokuva intohimosta, musiikista, rakkaudesta ja menettämisestä. Se kertoo taiteilijan kutsumuksesta ja niistä uhrauksista, joita klassisen musiikkimaailman huipulla työskentelevät ihmiset ovat valmiita tekemään.
Elokuvan keskiössä on huippuviulisti Karin (Matleena Kuusniemi), lahjakas nuori soittaja Antti (Olavi Uusivirta), Karinin aviomies Jaakko (Samuli Edelmann) sekä Karinin entinen opettaja ja rakastaja, kapellimestari Björn Darren (Kim Bodnia). Kun Karin aloittaa suhteen opiskelijansa Antin kanssa, joutuvat kaikki punnitsemaan, mikä elämässä on merkityksellistä.
“Tunnistan tarinan henkilöissä itseni lisäksi myös ystäviäni ja läheisiäni”, pohtii Paavo Westerberg. “Ovatko kaikki työt ja kaikki aika ja emootio, jonka niihin on sitonut, aina olleet sen arvoisia? Mitä siitä jää jäljelle? Nykyihminen liimaa usein työn kiinni identiteettiinsä. Jos työ viedäänkin, mitä jää? Kuka minä olen, jos en ole se, joka tekee sitä, mitä rakastaa?” Elokuvan on käsikirjoittanut Westerbergin puoliso Emmi Pesonen yhdessä Westerbergin kanssa. “Emmi antoi Viulistin ensimmäisen käsikirjoitusversion kolme vuotta sitten luettavakseni. Ihastuin tämän intohimodraaman henkilöihin, maailmaan ja tarinaan heti.”
Westerberg on aiemmin palkittu Jussilla elokuvien Paha maa ja Valkoinen kaupunki käsikirjoituksista. Hän on myös kirjoittanut useita näytelmiä ja kirjoja. Hänen edellinen teatteriohjauksensa oli hänen kirjoittamansa Mahdolliset maailmat Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä viime vuonna.
Matleena Kuusniemi on palkittu Jussilla parhaasta naissivuosasta elokuvissa Paha maa ja Tumman veden päällä. Viimeksi hänet on nähty suosikkisarjassa Sorjonen.
Olavi Uusivirta tunnetaan sekä näyttelijänä että muusikkona. Hän on esiintynyt viimeksi elokuvissa Syysprinssi ja Onnenonkija. Hän on myös tuore Emma-voittaja albumillaan Olavi.
Samuli Edelmann on tehnyt menestyksekästä uraa sekä näyttelijänä että muusikkona. Hänet muistetaan mm. elokuvistaan Mission: Impossible – Ghost Protocol, Tie pohjoiseen, Tumman veden päällä jaRööperi.
Tanskalainen Kim Bodnia tunnetaan mm. elokuvasta Pusher sekä roolistaan Silta-sarjan Martin Rohdena.
“Matleenan, Olavin, Samulin ja Kimin kanssa työskentely on ollut äärettömän inspiroivaa ja suuri kunnia. Olen kiitollinen ja iloinen”, Westerberg sanoo.
Elokuvan tuottaa Mjölk Movies ja sen levittää SF Studios. Ensi-ilta on alkuvuodesta 2018.