Pyjama Filmsin tuotannot voittivat kaksi pääpalkintoa Fredrikstad Animation Festivalilla, joka on Pohjoismaiden suurin animaatiofestivaali.
Elli Vuorisen ohjaama lyhytanimaatio Still Lives – Kiirehessä Liikkumatoin (2019) voitti Grand Prix -palkinnon. Kokeellisessa elokuvassa erilaiset kansantaiteen figuriinit ja esineet kuvittavat puheraitaa, jossa kiireiset kertojaäänet tuskailevat modernin elämän ongelmia. Tuomaristo perusteli valintaansa seuraavasti:
“Voittajaelokuva on yhtä aikaa hauska, sakraalinen ja pohdiskeleva. Se tasapainottelee nykyajan ja historian välimaastossa ja vaikuttaa olevan sekä kiinni todellisuudessa että siitä irrallaan. Nautimme sen visuaalisesta kerronnasta, huumorista ja herkkyydestä. Se herättää paljon ajatuksia osoittamalla, että elämää saattaa olla myös niissä asioissa, jotka eivät liiku.”
Still Lives on valittu tähän mennessä 50:lle kansainväliselle elokuvafestivaalille, joita ovat muun muassa VIS Vienna Shorts, Filmfest Dresden ja Leeds International Film Festival. Elokuvan ovat rahoittaneet ovat Suomen elokuvasäätiö, AVEK, YLE ja Taike ja sen yhteistyökumppanina on toiminut Suomen Kansallismuseo.
Toinen Pyjaman tuotanto, Samppa Kukkosen ohjaama Belzebubs-yhtyeen musiikkivideo Cathedrals of Mourning (2019), valittiin festivaalin parhaaksi tilaustyöelokuvaksi. Tuomariston mukaan voittajan valinta oli yksimielinen, sillä musiikkivideo erottui selvästi kilpailusarjan muista ehdokkaista. Lisäksi videon tekninen toteutus, tyyli, kekseliäisyys ja huumori saivat kiitosta.
Belzebubs on sarjakuvapiirtäjä JP Ahosen suosittuun nettisarjakuvaan perustuva crossmedia-projekti black metal -kultistien arjesta, perhesuhteista, bändikuvioista ja rakkauselämästä. Sarjakuvalla on 280 000 Facebook-seuraajaa ympäri maailman, ja Belzebubs-bändillä on levytyssopimus maailman suurimman metallimusiikkilevy-yhtiön, Century Median, kanssa. Palkinnon voittanut animaatio on toinen Pyjaman toteuttamista Belzebubs-musiikkivideoista, joita on katsottu YouTubessa lähes 3 miljoonaa kertaa.
Linkki FAF:in uutiseen: https://animationfestival.no/golden-gunnar-winners-2019/