film-strip-1461657718ip6

Elävän kuvan keskus ELKE ry aloittaa esitystoiminnan historiallisesti arvokkaassa elokuvateatteri Orionissa. Ovet avataan yleisölle remontin jälkeen helmikuussa 2019.

Helsingin kulttuurielämä saa vuoden 2019 alussa piristysruiskeen, kun elokuva-alan järjestöjen ja vaikuttajien perustama Elävän kuvan keskus ELKE ry kehittää Orionista elokuvakulttuurin tapahtumakeskuksen. Orionin ainutlaatuisessa miljöössä tullaan laadukkaan elokuvaohjelmiston lisäksi järjestämään yleisökeskusteluja, tekijävierailuja ja alan järjestöjen tapahtumia. Teatteri tarjoaa tilojaan myös pääkaupunkiseudun elokuvafestivaalien käyttöön. “Yleisölle tämä tarkoittaa paitsi laatuelokuvien esitystoiminnan jatkumista, myös toiminnan laajentumista entistäkin osallistavammaksi”, yhdistyksen puheenjohtaja Heikki Kujanpää kertoo.

Orion tulee säilymään arvokkaana klassikkoelokuvien, taiteellisesti kunnianhimoisten uusien elokuvien sekä kotimaisten ensi-iltojen näyttämönä. Yhteistyötä tullaan tekemään elokuvien maahantuonti- ja levitysyhtiöiden, Risto Jarva -seuran, Dokumenttikillan, alan tekijäjärjestöjen, kulttuuri-instituuttien, oppilaitosten ja lukuisten muiden toimijoiden kanssa. Yhteistyössä Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) kanssa toteutetaan esityssarjoja 35 mm:n filmikopioilta. Elokuvia tarjotaan niin eläkeläisyleisölle, koululaisryhmille, perheen pienimmille kuin valtavirrasta poikkeavien elokuvien ystäville. Katsojatavoitteisiin kurotetaan monipuolisen perusohjelmiston ja tapahtumallisten esityskokonaisuuksien avulla. “ELKE pyrkii toimimaan Orionissa koko elokuva-alan hyväksi. Erityisen lähellä sydäntämme ovat kotimainen elokuva ja elokuvakasvatus”, Kujanpää sanoo.

Ennen toiminnan aloittamista Orioniin rakennetaan esteettömyysvaatimukset täyttävät wc-tilat ja pyörätuoliluiskat tammikuun 2019 aikana. Elokuvateatteri aloittaa toimintansa helmikuussa 2019, ja yhdistys hakeekin nyt hankkeelleen toiminnanjohtajaa ja teatteripäällikköä. “Orionista luodaan elokuvien ja elokuva-alan monipuolinen kulttuurikeskus. Yleisö voi luottaa siihen, että Orionin ohjelma on laadukasta – ja siitä pääsee nauttimaan historiallisessa ja puitteiltaan arvokkaassa ympäristössä”, Kujanpää toteaa.